sunnuntai, 29. maaliskuu 2020

koronan näkyminen meille

Maailma on tällähetkellä niin sekaisin, että välillä jopa pelottaa. Omassa perhepiirissä ei olla sairastuttu, mutta toki pikkaisen pelkään isän +70v puolesta. Koska hänellä myös perussairauksia, eli kuuluu riskiryhmään.  Äiti kuuluu myös riskiryhmään, mutta vielä kaikki on hyvin. 

Tuntuu, että kaikki on niin sekaisin. Kaupoissa ihmiset hamstraa kaiken ruoan, eikä ajattele esim. muita. Rikkaat porskuttaa tässäkin. On aika ikävää, että kaikki ruoka loppuu kaupoista, ja joku joka ostaa yleensä sitä halpaa jauhelihaa ja sitten sitä ei olekkaan, mitä ne ostaa? Kun ei ole rahaa ostaa mitään muuta, kuin sitä mitä ennenkin. Ihmiset voisi oikeesti ajatella joskus muitakin, kuin vain itseään. 

Onneksi tilanne on pikkasen rauhottunut, paitsi että makarooni/pasta hyllyt ja wc-paperihyllyt on lähes joka kerta tyhjät.. Miksi porukka hamstraa? Ei oo kieletty menemästä kauppaa, toki on toivottu että sitä vältettäis tms. 

En oo jaksanut enään lukea kaikkea, koska tää menee jo vähän yli tää vouhottaminen. Toki ymmärrän, että asia on paha. 

Itsellä on vielä töitä, mutta ikinä ei tiedä tuleeko lomautuslappu vai ei. Vielä töitä ainakin riittää. Meillä mennään suhteellisen normaalia elämää, ainut on, että poika opiskelee kotona. Niin kauan kuin tarhat pysyy auki, voi sanoa kaiken olevan normaalia. 

Toisaalta toivoisin, että ulkonaliikkumiskielto tulis, että ne ihmiset jotka ei pittaa tästä pätkääkään saataisin olemaan oikeesti siellä kotona. Silloinhan olisi sallittua vain ne pakolliset, töihin menot ym. 

Porukka vois oikeesti herätä tähän. Ei tarvis hysterisoida, mut vois ottaa sen pään perseestä ja ruveta ajattelemaan. 

Auttaako ne pleksit siinä kassan edessä, tai tarrat lattiassa? Ku me kumminkin ollaan rintarinna pakkaamassa niitä kasseja siellä kassan toisessa päässä? 

Toivotaan, et tää paska loppuu ja ihmiset vois elää niinkuin ennenkin. Kaikkea hyvää kaikille ja pysytään terveinä. Ajatellaan kanssa eläjiä siellä kaupassa ja jätetään niitä halpoja jauhelijoja niille jotka niitä tarvitsee kaikkein eniten. 

 

maanantai, 17. helmikuu 2020

Uskaltaisiko sitä lähteä tuntemattomaan?

 

Olen jo usemmankin kerran kirjoittanut, kun työ asiat painaa jne. No perjantain iloksi meidän pomo oli laittanut taukohuoneen seinälle virman sisällä alkavista yt- neuvotteluista. 

En voi laittaa yrityksen nimeä, mutta jos osaa laskea 1+1, niin voi jo veikata aika varmasti oikeaan ositteeseen. Yoki minua turvaa pikkasen se, että minulla on vakituinen työpaikka ja meidän pisteessä on sijaisia lukuisia. Mutta valehtelisin, jos väittäisin, että tilanne ei minua pelottaisi. Tottakai pelottaa, koska jos meidän porukasta lähtee sijaiset, niin kuinka kauan voimme huokaista helpotuksesta, ennenkuin me kaikki saamme monon-kuvan-peppuun? Tai lomautuslaput kouraan? 

Kuin taikaiskusta, Mol.fi sivulla olisi varmasti unelma työ tarjolla. Mutta miksi minua pelottaa myös hakea uutta työpaikkaa? Miksi pelkään hypätä pois uppoavasta laivasta? Miksi mietin edes enään? 

Olen nyt 2 päivää yrittänyt miettiä, että miksi irroittaminen on niin vaikeaa? Ei kyse voi olla pelkästä lomasta? Koska kyllä nyt yhden kesän pystyisi olla ilman lomaa. Ja kylläkai nyt voisi jotain sopiakin, onhan minulla tullut jo sovittuja menoja, että kai sinne saisi silti mennä, tai sitten se olisi se "omaloma". 

Mietin vain sitä, että olenko vaan niin heikko, etten uskallakkaan hypätä tuntemattomaan? Ja odotan kunnes uppoan tämän laivan kanssa? 

Olen myös useasti kertonut, että työyhteisössämme on vikoja. Nimenomaan suurimmat viat on työyhteisössä siinä, että työkaverit kohtelee toisiaan epäkunnioittavasti. Seläntakana puhutaan paskaa ja paljon... Mutta on siellä muutama timanttikin. Mutta satun myös tietämään, että tässä työpaikassa minne haetaan työntekijää, on myös timanttinen porukka.. Olenhan ollut kyseisessä paikassa ennenkin töissä. Siksi en ymmärräkkään sitä, että miksi tämä kaikki mietityttää minua niin paljon.. 

Kysyin myös neuvoa entiseltä työkaveriltani, joka lähti tästä nykyisestä paikasta, että miettikö hän ollenkaan, epäröikö. Odotin vastausta, että joo hae ja lähde pois. Mutta yllätyin kumminkin hänen neuvostaan, aika paljonkin. Hän neuvoi tavallaan jäämään ja opiskelemaan itselleni nyt täällä sen diettikokki tutkinnon ja enemmänkin.. 

Mutta mitä jos nyt jäänkin ja sitten saankin kenkää, otanko sen riskin ja kadun sitä etten hakenut. Vai haenko ja katson tuleeko siitä mitään. Kun eihän se hakeminen tarkoita sitä, että saisi kyseisen paikan. 

Oletko sinä ollut vastaavan laisessa tilanteessa? Kerro toki vinkkisi tai vinkkisi miten toimisit tilanteessani.. 

 

keskiviikko, 12. helmikuu 2020

pyykkivuori, itkua, varhaisteini varastaa...

Kirjoitukset on jääneet, on ollut sitä iankaikkisen kiirettä. Ja töistä kun laahustat kotiin, niin se on sitä samaa.. Pyykkivuorikin taitaa vyöryä kohta vastaan ja ei vaan jaksa. 

Viimiset 3 viikkoa, olen töissä ollut diettikokkina. Se on meidän keittiössä kyllä se yks vaikeimmista ja raskaimmista pesteistä. En tiedä onko se rangaistus vai palkinto olla siinä, mutta minulle se alkaa olla jo aika henkinen taakka. Työyhteisössämekun olisi muitakin siinä kykeneviä, mutta ei.. Se olen ollut jo 3 viikkoa minä. Viime torstaina, kun istahdin autooni, se vain tuli- En vaan voinut enään mitään, että se kaikki tressi joka minut on vallannut, purkaantui vaan minusta. Vai onko se silkkaa uupumusta. 

Pitäis osata irrottaa työasiat, kun autoon istahtaa työpaikan pihalla. Mutta usein se on sitä, että mitä mahto jäädä tekemättä.. Ainiin en tehnytkään sitä ja unohdinkohan nyt roskat.. Ja välillä kaikki tämä ja moni muukin asia tulee uniin. 

Joten kyllä tämä tuntuu rankaistukselta, ennemkin kun palkinnolta. 

Ja isketään tämän lisäksi vielä kotiasiat. Varhaisteini poika, joka tekee kaikenlaista jota on yritetty jo useita kuukausia ja vuosia saada loppumaan. Mutta, jos hän muistaa sen hetken, ni "pam" taas tulee jotakin. Millon tapellaan pikkusiskon kanssa ja millon vaatteet lojuu lattialla ja roskat pöydillä ja pyykkikori on täynnä ja ne ei vaan siirry sinne kylppäriin. Tosin, se vuori on jo nyt niin iso, että taitaa mennä koko loma siihen, että sen saa vallotettua. 

Taidettiin pojan kanssa just 1,5vkoa siiten puhua valehtelusta, että nyt se loppuu. Ja kännykkä lähtee veke. Mut jaahas, taas tänään jäätiin kiinni valehtelusta ja nyt ihan oikeesti se kännykkä lähti jäähylle. Mut mikä ihme ajaa siihen, että pitää valehdella? Ja meillä se suurin valehtelun aihe on se, että kaapista on viety namia tms. Ja kun ollaan satoja kertoja puhuttu, että jos kysyy, niin saa luvan jos namia jossain on.. Mutta tää nyt ei vaan mene sen pojan nuppiin. 

Ja kun mietin ja mietin sitä, ni paska mutsihan se lopputulos on aina, miten tahansa sitä pohtiikaan. Joten miten tästäkin pitäis nytten sitten toimia. Mutta jotenkin tässä pitää nyt tehdä, koska kohtahan tää kaatuu käsistä ja poika varastaa kohta jostain muualtakin. 

Joten vähemmästäkin kippo on sekaisin. 

 

keskiviikko, 11. joulukuu 2019

Joulu askelten päässä

 

Meidän perheessä lapset, tai ei ainakaan pienempi lapsi malttaisi odottaa jouluun. Onhan sinne vielä 13 päivää, jonka pikku neiti määrittelee 2 tai 3 päiväksi. Suloista! Ja tämä menohan tästä vaan kiristyy tietenkin, aaton lähestyessä. 

Joululahjalistakin on ollut loppumaton.. Vaikka kuinka yrität kertoa, että eihän joulupukki voi kaikkia toiveita toteuttaa, niin silti joka kauppa reissun yhteydessä "leluosastolla" kuuluu, voiko joulupukki tuoda tämän, tämän ja tämän? -Eipä se taida niitä kaikkia tuoda. Valitettavasti. Mutta en odota, että 4v sen vielä ymmärtäisi. 

Mutta 12v lahjalista ei ole läheskään niin pitkä, ja se saa jopa äitin hermot vähän kireälle. Koska mitä ihmettä sä ostat sitten pojalle, kun sulla ei oo hakuakaan siitä, mitä hänellä toiveissa on.. Joulupukille kirjoitettiin jo hyvissä ajoin, mutta siltikään siihen listaan ei ole lisää tullut toiveita, jokunen hassu lautapeli, mutta ei juuri muuta. 

Poika usein pyytääkin, että pelattaisiin lautapelejä. Aika harvakseltaan niitä kumminkin pelaillaan. Mikä on toki sääli, mutta ajan kanssa niitä on minun mielestä paljon mukavampi pelata. 

Miten sitten sä kompensoisit sitä, kun toisella lapsella on niin monta toivetta, jokunen voi olla melko kalliitakin. (koska lelut on todella kalliita) Ja toisella ei juuri mitään ja nekin kohtuu halpoja. Ku kumminkin toivoisi, että isommalle ei tule sellaista tunnetta, että toinen lapsi on tärkeämpi. Vaikka välillä tuntuu, että hänelle sellainen tunne tulee ihan arkisista jutuista. 

Vai onko pienelle lapselle kumminkin helpompi hommata lahjoja, kuin isolle? 

Vai menenkö vaan toiveiden pohjalta? 

Omien lasten lisäksi oli muutma kummilapsi.. Mutta toiselle en tiedä mitä ostaisin tai miten sen edes toimittaisin, kun hänen äiti ei ole meidän kanssaan tekemisissä. Mutta toiselle varmaan jokin lahjakortti. 

 

perjantai, 22. marraskuu 2019

Joulu

Joulu on yksi parhaimpia juhla-aikoja mitä odotan innolla. En voi sanoa, että saisin olla "lomalla" töistä, koska ei ikinä voi tietää tuleeko tämä joulu menemään töissä, vai kotosalla vaapaapäivien puitteissa. Viime vuonna olin kotona. Mikä ei haittaa ollenkaan, ei tosin haittaa se, että olisi töissäkään. Koska kotona on kumminkin joku, joka voi sitä jouluruokaa alotella valmistamaan. Koska olen kotona kumminkin ennen iltamyöhää, niin siinä ennättää vielä viettää joulua oikein hyvin. Ja jos olet töissä aaton ja muut pyhät, niin yleensä siinä sitten niitä muita vapaita sieltä tulee, tai siis ne vapaat mitkä muut viettää sillon aaton+ muut pyhät. 

Vanhassa työpaikassa olin jouluaattona töissä ja ei se ollut ollenkaan kamalaa. Toki nykyinen työpaikkani on jokseenkin tai oikeastaan aika paljonkin erinlainen. 

Mutta olen valmis olemaan myös töissä. 

Työilmapiiri

Viimeviikon loppuna yks parhaimmista työkavereistani lopetti meillä työskentelyn. Olin todella surullinen, jo silloin kuin kertoi hakeneensa muualle töihin. Ja jo silloin tiesin, että tottakai hän nyt sinne pääsee, koska on niin super tyyppi ja taitava jne. Mutta koska meidän työpaikan yhteishenki ei ole ollut mikään ihana koskaan, koko tämän aikana kun olen ollut tuolla töissä. Niin on todella kamalaa, koska hän lähti pois. Ja niitä ihmisiä ei sinne kovinkaan monta jäänyt, jolta voi siis oikeasti pyytää apua ja jotka sua auttaa. 

Ja en oo missään työpaikalla kokenut tälläistä "kiusaamista" kuin täällä. Olen monesti oikeesti itkenyt, kun olen päässyt töistä, et millainen paikka tää oikeasti on. Jo se, että tää paikka on siitä rankimmasta, ni millanen työilmapiiri meillä oikeesti on. Ja jos sä et tykkää jostakusta, ni JUMALAUTA ku sä teet sen kanssa töitä, ni kyl sun pitää sitä jollain tavalla sietää. 

Meillä töissä joulunaika on yhtä helvettiä. Hoivan ruokien määrä melkeen tuplaantuu ja sinne väsätään kaikki laatikot, kinkut, sun muut hyvät jouluherkut... ja tähän päälle sitten kaikki muu härdelli. Puurojuhlaa, jouluruokailu ja monta muuta juttua. 

Mut silti joulu on se juhla mitä just nyt odotan eniten. En usko saavani joulupukilta lahjoja,vaikka tietenkin olisin jotain ansainnutkin.. Suodaan lapsille sekin ilo ennemmin. <3